Miksi lähdin ehdolle?

Olen ollut ehdolla kuntavaaleissa 2017 ja 2021 sekä aluevaaleissa 2022 ja tarkoitus lähteä ehdolla myös 2025 kuntavaaleihin.

Alunperin innostuin yhteisiin asioihin vaikuttamisesta 2015, kun yhdessä muiden vanhempien kanssa huolestuimme asuinalueemme päivähoidon tilanteesta ja eri keinoin pyrimme vaikuttamaan varhaiskasvatuksen tilanteeseen. Siitä syntyi kipinä, joka vielä vahvistui, kun tiesin että asuinaluettamme lähelle oltiin tekemässä valtavaa uutta osayleiskaavaa, johon myös halusin vaikuttaa.

Tulin 2017 valituksi valtuustoon ja olen huomannut kunnan luottamushenkilötehtävien olevan itselleni mielenkiintoisia ja mielekkäitä, osaan ja pärjään siinä hommassa ja omalta osaltani pystyn vaikuttamaan kunnassa tapahtuviin asioihin.

Pidän tärkeänä tuoda päätöksentekoon kestävän kehityksen näkökulmia, vaikka se kasvavassa kunnassa välillä vaikeaa onkin. Myös suvaitsevaisuus, tasa-arvo ja yhteistyö ovat näkökulmia, joita haluan vahvistaa Pirkkalan päätöksenteossa.

Sirpa Repo, Pirkkalan Vihreät

Seuratessani uutisia ilmastonmuutoksesta ja lajikadosta ympäristöahdistukseni kasvoi siihen pisteeseen, että halusin lähteä ehdokkaaksi (sitoutumaton ehdokas) sellaisen puolueen hyväksi, jonka koin ajavan ympäristönsuojelua.

Erityinen liikkeellepaneva asia oli Puskiaisten moottoritien vastustaminen eli Pirkkalan ja Lempäälän välisen arvokkaan ja ekologisesti tärkeän Lempi-Metsän suojeleminen ja säilyttäminen tuleville sukupolville. Lempi-Metsän kaltaisten alueiden merkitys vain lisääntyy ilmastonmuutoksen etenemisen myötä.

Kristiina Mäkinen, Pirkkalan Vihreät

Innostuin 2021 kuntavaaliehdokkaaksi kun koin, että moni järjestöissä ja paikallisyhteisöissä tärkeäksi pidetty asia pysähtyi kunnanmäelle. Halusin saada paremman kanavan vaikuttaa asioihin jo varhaisemmassa vaiheessa. Pääsin valtuustoon ja yhdyskuntalautakuntaan, joten tietoa vasta suunnitteluun tulevista asioista on helpommin saatavilla. Paljon tietoa on kyllä kaikille avoinna, mutta vaikeammin löydettävissä.

Minulle luontoasiat ovat ensisijaisen tärkeitä. Kunnan ja koko Tampereen kaupunkiseudun kasvupaineissa luontoarvojen merkitys korostuu entisestään, koska elinvoiman nimissä maankäyttö uhkaa monia monin eri tavoin kallisarvoisia luontoalueita. Pirkkalan hiilineutraalisuus- ja luonnon monimuotoisuustavoitteiden toteutuminen ovat asioita, joita haluan edistää ja nostaa niiden tärkeyttä taloudellisten tavoitteiden rinnalla.

Toinen minulle tärkeä asia on liikunta ja ihmisten fyysinen ja psyykkinen hyvinvointi, joiden edistämiseksi luonnon läheisyys myös kaupunkimaisessa ympäristössä on tärkeää. Tärkeinä pitämäni asiat kytkeytyvät toisiinsa ja toivon voivani vaikuttaa kunnan kehitykseen niin, että arkiliikunta olisi helppoa ja mahdollisimman monelle mahdollista.

Kristiina Kaila, Pirkkalan Vihreät