Yhdyskuntalautakunnassa käytiin 18.3.2025 hyvähenkinen keskustelu Pirkkalan kehätien eteläpuolen osayleiskaavasta (nro 1005) ja päädyttiin lopulta palauttamaan kaava takaisin valmisteluun. Meille Vihreille kaavan haastavin alue on Kurikkakallion osoittaminen kivenlouhinnalle maakuntakaavan ohjaamana. Haluamme ehdollistaa alueen (sekä T-1 että Jasperintien eteläpuolinen KMt) kaavoittamisen Puskiaisten oikaisun toteutumiselle vastaavasti kuin Lempäälän osayleiskaavassa on tehty.
Ehdollistamista varmempi tapa säilyttää Kurikkakallio on huolehtia siitä, ettei alueen asemakaavoitusta käynnistetä. Tähän tarvitaan kuitenkin kunnan päättäjiksi ihmisiä, jotka ovat valmiita suojelemaan niin luontoa kuin virkistysalueita.
Me jatkamme töitä sen eteen, ettei Puskiaisten oikaisu toteudu. Se vaatii töitä kunnan ulkopuolella maakuntakaavatasolla. Kurikkakallion kohtaloon voit kuitenkin vaikuttaa äänestämällä kuntavaaleissa. Sillä on väliä, ketkä ovat päättämässä! Vihreät on varmin valinta pitää huolta lähiluonnosta, ja nyt meitä on lautakunnassa vain yksi.
Pirkkalan Vihreät